11.7.2008

Tilastostatistiikkaa ja AdSenseä

Kaivelin tässä jälleen StatCounter tilastoja ja huomasin että kävijämäärät on ollut koko ajan minimaalisessa nousussa. Kun laitoin StatCounterin koodinpätkän blogiin tuossa viime vuoden alussa, kävijämäärät ei päätä huimannut. Eivätpä nuo ole huimat vieläkään mutta ovat kumminkin kasvaneet noista ajoista viisin-kuusinkertaisiksi. Hurraa! Enpä olisi bloggaamista aloittaessani uskonut että jorinani voisi joitain ulkopuolisiakin (siis ihmisiä jotka eivät minua tunne) kiinnostaa.

Kävijämäärätilastoissa suurin pomppaus näkyy selvänä piikkinä viime vuoden lokakuun 26. päivän kohdalla tämän jutun vuoksi. Hilavitkuttimesta virtaa porukkaa tänne vieläkin aina satunnaisesti mutta viime aikoina on alkanut myös Wautsista tulla kävijöitä jonkin verran. Jossain vaiheessa tuli jopa enemmän kävijöitä kuin Hilavitkuttimesta. Hieno homma, tuollaisia suomenkielisiä gadgetblogeja saisi olla enemmänkin. Englantikin kyllä taipuu mutten jaksa lukea pitkiä englanninkielisiä tekstejä ellei ole pakko tai asia todella mielenkiintoinen.

Suurin osa teistä kumminkin tulee Googlen kautta. (Linkki jos et tiedä mikä se on ;D) Ylivoimaisesti yleisin hakusana on "pacmanprojekti" ja on oikein mukava tietää että tämä tiedetään ihan nimeltä. Tässäpä onkin hyvä väli kiittää Teitä lukijoita. Ei pelkästään siksi että olette lukeneet vaan myös siksi että minä olen avullanne ansainnut 67$ tuolla AdSensellä. :) (Tosin en ole vielä nähnyt rahoista senttiäkään :P)

Itseasiassa miksi tätä alunperin rupesinkaan kirjoittamaan oli että nyt ihan viimeaikoina tulot/kk ovat tippuneet yllättäen murto-osaan siitä mitä ne alunperin olivat. Ehkä korkeintaan pariin kymmeneen prosenttiin. Kävijämäärien kasvaessa tulojen pitäisi nousta, yes? Nyt on kumminkin käynyt toisinpäin. Ehkäpä syynä on tämä? Vai olisiko syynä mahdollisesti uusimman Firefoxin mukana tulleet kehittyneemmät(?) AdBlock -lisäosat tms.? Ehkäpä syynä on blogissa esitellyt iljettävät puolialastomat miehet? Tai mahdollisesti juttujen laskenut taso? Eipä voi tietää eikä sen niin väliäkään mutta ihmettelenpähän vaan.

Onneksi Google tarjoaa kumminkin rahan lisäksi muutakin. Esim. huumoria, ihmetyksiä ja tietenkin sitä mistä ei ääneen puhuta kuten tämäkin todistaa.

No nyt se juttu sinne hyvän maun rajan alapuolelle vasta lipsahtikin. ensi kerraksi lupaan asiaa kabinetin rakentelusta! :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno homma! Toivottavasti suosio kasvaa entisestäänkin. Toki Suomen kokoisessa maassa kiinnostuneita on kohtalaisen pieni määrä, mutta ehkäpä laajentamalla hieman artikkelitarjontaa voi tavoittaa uusia lukijoita.

Base kirjoitti...

Juu ei Suomessa kovin kummosiin lukijamääriin pääse ihan millä tahansa narinalla. Varsinkaan kun tämäkään aihe ei kovin suurta ryhmää kiinnosta. Noh, alunperinhän tämän tarkoitus ei ollutkaan lukijoiden tavoittelu eikä sen pitäisi sitä olla vieläkään.

Noita eri aiheisia juttuja tulee aina silloin tällöin, olisin voinut kyllä helposti kirjoittaa paljon muistakin asioista mutta yritän pitää jutut ainakin jotenkin aiheeseen tai sen ympärille liittyvinä.

Olen myös useasti miettinyt että perustaisin yhden blogin ihan vaan jotta voisin suoltaa siihen kaikki siistit jutut mitä vastaan tulee. Inspiraatiopiikkiä odotellessa. ;)