6.4.2008

Televisio

Sain aikaiseksi hankittua tähtiavainsarjan ja pääsin avaamaan telkkarin. Ensimmäiseksi pääsi tietenkin putsaamaan pölyjä. Imurilla vaan pahimmat pois.


Mitään ihmeellisiä kiinnityshärveleitä en tälle aio rakentaa eli telkkari menee kabinettiin kokonaisena. Pieniä muutoksia piti kuitenkin tehdä. TV:n virtakytkin ja asennusnappularivistö siirtyi etupuolelta taakse jotta niihin pääsee käsiksi vielä sittenkin kun TV on pleksin takana:


Kaiuttimet jää turhiksi joten rapsin pois kokonaan:


Yläkulmiin tein reiät ja pienet pultit pystyyn joista saa vähän kiinnitettyä yläpäätä kabinetin seiniin:


Siiten vaan kuori takaisin kiinni ja johto tietokoneen ja telkkarin väliin.

Television liitäminen tietokoneeseen ei ole kovin ihmeellinen homma. Siinä s-videopiuha(t) ja scarttipalikka:


Koneeseen tarvittiinkin vielä ne kovalevyt. Ripustin äänieristetyt levyt jalkaosan sisäseinään polkupyörän sisuskumista leikkaamillani suikaleilla:


Levyt on oikein miellyttävän hiljaiset. Koko kone (eli käytännössä prosessorituuletin) pitää jonkin verran ääntä muttei niin että pääsisi häiritsemään.

Sitten vaan kone käyntiin ja Advancemenua virittämään. Siinä puuhassa saikin taas vierähtämään yhden iltapäivän. :)


Toimii.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa kytkeä toi RGB:llä kiinni. Käyppäs lukemassa netistä VGA->RGB ohjetta ja sen jälkeen haet itselles Soft-15khz nimisen ohjelman, joka puskee töllölle sopivaa 50-60Hz matskua.
- Jamu